Kuvituskuva: AM J CASE REP
Kuvitellaanpa hetki, että olisimme voineet palata ajassa taaksepäin ja kuvitella olleemme lapsia 1980-luvulla. Siihen aikaan ei ollut älypuhelimia tai internetiä, eikä terveyteen liittyvää tietoa ollut yhtä helposti saatavilla kuin nykyään. Niinpä monen lapsen terveysongelmat jäivät ratkaisematta, ja niin kävi myös minulle. Lääkäreissä käytiin, mutta kosteusvoiteet olivat vain ainoa yritys ratkaista tilanne.
Tarinan alku oli kuitenkin erityisen dramaattinen, sillä synnyin keskosena. Vuonna 1981 oli jo moderneja lääketieteellisiä apuvälineitä, ja ilman niitä olisin saattanut kuolla muutaman päivän sisällä syntymästäni. Olin ikään kuin “kolmas painos”, sillä äitini oli aiemmin synnyttänyt kaksi lasta, joista toinen syntyi kuolleena ja toinen eli vain muutaman päivän. Oli siis ihme, että selvisin hengissä. Mutta voiko tämä alkutarina kuvastaa myös elämäni myöhempiä haasteita? Se jääköön asiantuntijoiden pohdittavaksi, sillä minä en ole lääketieteen guru, eikä sillä ehkä ole enää merkitystä.
Kun siirrymme lapsuuteeni, muistan kivuliaat korvatulehduskierteet, jotka vaivasivat minua säännöllisesti. Edelleenkin korvien tärykalvoissa on reikiä “putkituksesta”, mutta ne eivät ole aiheuttaneet enää suurempia ongelmia, joten olen jättänyt ne korjaamatta. Korviini tuleva kipu estää minua sukeltamasta veteen, ja huuhtomaan korviani liian huolellisesti, sillä olen oppinut, että seurauksena on yleensä antibioottikuuri, jonka lääkäri joutuu sen jälkeen määräämään johonkin korvatulehdukseen. Vesi päässee sisäkorvaan asti paineella mennessä.
Lapsuuden sairaudet ovat aina haasteellisia, ja 1980-luvulla terveyskeskukset eivät tuntuneet olevan aivan ajan tasalla.
Mutta nyt sitten itse asiaan, tai pikemminkin ihottumaani jaloissa – säärissä ja reisissä, joka sai äitini kummastelemaan minun lapsuudessani. Se oli eräänlainen outo ihottuma, joka tuntui olevan osa minua lähes koko lapsuuteni. Se saattoi alkaa koulun ensimmäisestä luokasta ja jatkui murrosiän alkamiseen saakka. Ongelma oli, että se ei ollut vain tavallinen ihottuma, vaan erittäin sitkeä sellainen.
Ihottuma oli pinnallista ja äärimmäisen kutisevaa. Ongelman ydin oli se, että raavin sitä öisin niin innokkaasti, että iho rikkoutui ja vuoti verta. Vaihdoin siis lakanat joka päivä uusiin. Mutta mistä tämä mystinen ihottuma oikein tuli, ja miksi sitä ei voitu diagnosoida lapsena?
Kuten mainitsin, 1980-luvulla ei ollut yhtä paljon terveystietoa saatavilla kuin nykyään. Tavalliset terveyskeskukset eivät ehkä tienneet, miten käsitellä tällaista sitkeää ihottumaa, ja niinpä hoitokeinot jäivät kosteusvoiteiden tasolle. Valitettavasti näistä voiteista ei ollut kovin suurta hyötyä, ja ihottuma jatkoi kutinaansa ja ärsyttämistään.
Mutta vaikka sairaus oli piinaava, se opetti minulle jotain tärkeää. Se opetti minua olemaan kärsivällinen ja kestämään epämukavuutta. Se opetti minua sietämään omia ongelmiani ja olemaan sinnikäs, vaikka vastaus ei olisikaan heti saatavilla.
Nykyään, kun terveystietoa on runsaasti saatavilla ja lääketiede on kehittynyt huomattavasti, on helpompaa saada diagnoosi ja hoito erilaisiin sairauksiin ja vaivoihin. Mutta silti, joskus on tarpeen muistuttaa itseämme siitä, että joskus vastaukset eivät tule heti, ja ongelmat voivat olla monimutkaisempia kuin luulimme.
Joten, vaikka “ihottuma jaloissani” oli mysteeri lapsuudessani, se opetti minulle tärkeitä elämän oppitunteja. Kuka tietää, ehkä se oli vain osa matkaani kohti vahvempaa ja sinnikkäämpää minää. Ja ehkäpä se antaa minulle syyn naureskella lapsuuteni ihottumalle, kun mietin, miksi sitä ei osattu diagnosoida jo lapsena.
Mutta hei, ainakin se teki minusta tarinan kertojan!