LUULOSAIRAUS.COM © tarina julkisen terveydenhuollon kulissien takaa

KIPU JOTA KOHDELLAAN LUULOSAIRAUTENA


6906  päivää invalidisoivia kipuja
996  päivää Astra Zeneca’n rokotteesta
859  päivää ensimmäisestä lähetteestä TYKS:iin
659  päivää toisesta lähetteestä TYKS:iin
340  päivää kyypakkauksen tabletteja
253  päivää kolmannesta lähetteestä TYKS:iin
160  päivää kivun päähoitovastuu itsellä
97  päivää neljännestä lähetteestä TYKS:iin

Satiirillani ilmaisen taiteellisesti ja tyylikkäästi todellisuuden ja ihanteiden ristiriitoja sekä tarkastelen julkisen terveydenhuollon puutteita. Teoksessani kulkee läpi kriittinen, ironinen ja terävämielinen asennoituminen, joka paljastaa epäkohtia.

Suunnitelmatalous ei toimi SOTE:ssa.

SOTE:n rahoitusta tulee lisätä!


#Kipu’a aiheuttava #verisuoni’en #ultraäänitutkimus traumatisoi

Traumaattinen kokemus terveydenhuollossa – Potilaan kipua ei otettu vakavasti

Eräänä päivänä huhtikuussa 2021 tapahtui tilanne, joka jätti syvät jäljet mielenmaisemaan. Olin saanut Astra Zenecan Covid-19 -koronarokotteen muutamaa kuukautta aiemmin, kun jalassani alkoi tuntua voimakasta kipua. Epätavallinen kipu viikonloppuna herätti, ja päätin ottaa yhteyttä terveydenhuollon päivystykseen saadakseni neuvoja tilanteeseeni.

Hoitajan ohjeiden perusteella saavuin paikalle, jossa lääkäri voisi arvioida tilanteeni tarkemmin. Päivystävä lääkäri ohjasi minut ultraäänitutkimukseen, joka olisi tarkoitus selvittää tilannettani. Tutkimuksessa minut kohtasi odottamaton ja traumatisoiva tilanne.

Lääkäri joka jo aiemmin oli nähnyt merkinnän luulosairaudestani, tuli paikalle näennäisen kiireisenä ja ärtyneenä. Tutkimus alkoi sisäreisien kuvaamisella ultraäänellä, joka yleensä ei aiheuta kipua. Kuitenkin minun tapauksessani kipu oli äärimmäisen voimakasta sisäreisien kohdalla. Kivusta ulvahtaen ilmaisin tuskani, mutta lääkäri ei ottanut kipuani vakavasti. Hän jopa kommentoi, että “Tämä ei voi sattua!” ja painoi laitetta entistä kovemmin ihoani vasten.

Tämä tilanne oli traumatisoiva monestakin syystä. En ainoastaan kohdannut valtavaa fyysistä kipua, vaan myös henkistä kuormitusta. Koin, että kipuani mitätöitiin ja että minulle aiheutettiin tarpeetonta kärsimystä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää verisuonien tilanne tukosten varalta, mutta tuntui siltä, että potilaan kärsimyksellä ei ollut merkitystä.

On tärkeää, että terveydenhuollon ammattilaiset ottavat potilaiden kivun ja kokemukset vakavasti. Potilaan tuntemukset ja kärsimys tulisi ottaa huomioon kaikissa tilanteissa, olivat ne sitten fyysisiä tutkimuksia tai muita hoitotoimenpiteitä. Traumaattiset kokemukset voivat vaikuttaa pitkään potilaan psyykkeeseen ja luottamukseen terveydenhuoltoa kohtaan.

Tämä kokemus toimii muistutuksena siitä, miten tärkeää on inhimillinen kohtaaminen ja empatia terveydenhuollon ammattilaisten ja potilaiden välillä. Potilaiden kipu ja kärsimys ovat todellisia, ja ne tulisi ottaa vakavasti, olipa tilanne mikä tahansa.

Toivottavasti tulevaisuudessa terveydenhuollon ammattilaiset voivat oppia tästä tapauksesta ja varmistaa, että jokainen potilas kohdataan inhimillisesti ja kunnioittaen – vaikka toimenpiteen ei tulisi edes sitä kipua alunperinkään aiheuttaa.