Hyvät lukijat, nyt on tullut aika jakaa teille tarina ensimmäisestä kerrastani psykiatrian vastaanotolla rakennuksessa 11B. Tarinani sijoittuu Turun ylpeyteen, TYKSin kantasairaalaan tarkemmin sanottuna Psykiatrian klinikalle. Tämä tarina on täynnä käänteitä, vahingossa väärille kerroksille eksymistä ja yllättävää odottelua – kuin suoraan Netflixistä!
Kun päätin astua psykiatrian ovista sisään, en voinut olla tuntematta mielenkiintoa. Olinhan juuri astumassa mieleni sokkeloihin ammattilaisten kanssa. Saavuin ajoissa, oikeastaan niinkin ajoissa kuin suomalainen voi olla – 15 minuuttia etuajassa. Istuskelin aulassa, tarkkaillen ympäristöä ja odotellen. Viisitoista minuuttia myöhemmin ihmettelin, miksi kukaan ei ollut vieläkään tullut noutamaan minua. Ehkäpä aikatauluni oli liian tehokas jopa vastaanoton standardeille.
Kun kärsivällisyyteni alkoi huveta, päätin tarttua puhelimeen. Soitin suoraan yksikköön ja kysyin olenkohan oikeassa paikassa. Sain kuulla, että vastaanotto akuuttiin psykiatriaan oli sijoitettu neljänteen kerrokseen. Niin kuin kuka tahansa olisi voinut päätellä, sehän luki siellä ovessa 😀 Tässä vaiheessa oli selvää, että hupsis oli taas minulle tapahtunut ja väärään kerrokseen olin ruhoni raahannut.
Neljännessä kerroksessa minut otti vastaan hoitaja, ystävällinen naishenkilö, jolla oli kyky kuunnella tarinaani. Kerroin tarinani – kuten sinäkin voit lukea tämän blogin etusivulta. hän kuunteli kärsivällisesti ja antoi minulle tilaa puhua. Käyntini tarkoituksena oli selvittää, oliko tilanteessani kyse jostain henkisestä traumasta. Kerroin avoimesti siitä, miten olin alkanut taas oireilla vaikeammin noin kymmenen päivää koronarokotuksen jälkeen – melkeinpä kuin ajoitus olisi suoraan elokuvasta.
Keskustelun jälkeen minulle tarjottiin lomakkeita täytettäväksi. Yksi lomakkeista oli niin kuin karkkikauppa persoona-analyysin ystävälle: PAI – Persoonallisuuden Arviointi. Tämä lomake piti sisällään peräti 344 erilaista kysymystä, joihin sai vastata neljällä eri tavalla. Valinnat olivat yksinkertaiset: “Väärin, ei ollenkaan totta”, “Osittain totta”, “Pääosin totta” ja “Täysin totta”. Päätin ryhtyä tähän urotekoon ja aloitin vastaamisen. Vastaamiseen meni niinkin kauan kuin kaksi viikkoa, mutta hei, kukapa kiirehtiä näin tärkeän asian kanssa?
Oletukseni mukaan tämä testi pyrki selvittämään persoonallisuuden syvyyksiä. Luotan tähän testiin ehdottomasti, sillä olen huomannut aiemmin, että joidenkin kirjausten suhteen oli aiemmissa hoitopaikoissa otettu kätevästi copy-paste -tyyli käyttöön. Osa tarinastani oli jäänyt kirjaamatta, kuin huomaamattomiin kadonnut. Tuntuu että aiempien diagnoosien perusteella tehdään olettamuksia ja itse potilaan kuuntelu jää kokonaan sivuun.
Pari päivää vastaanottoni jälkeen hoitaja soittikin ja kertoi etteivät he olleetkaan tienneet että olen niin vaikeasti sairas, myöntelin iloissani ja ajattelin mielessäni, että vihdoinkin olen tullut kuulluksi. Kiittelimme puolin ja toisin puhelusta.
Seuraava vastaanottoaika on jo kalenterissa merkitty. Tiistaina 29.8.2023 on jälleen aika palata psykiatrian maailmaan. Tällä kertaa otan mukaani satulatuolin, koska niinkin mukavan ja puoleensa vetävän tuolin kuin siellä on saa fyysiset selkäkipuni lisääntymään ja mieleni karkailemaan. Kyseinen tuoli on palvellut minua jo parikymmentä vuotta enkä siitä luopumaan edes pystyisi.
Istuma-asento on kuitenkin siten, että saan pidettyä selkäni suht suorassa ja painopisteeni osittain jaloilla vähentääkseni fyysistä rasitusta.
Pidetään siis yhdessä peukut pystyssä ja mieli avoimena. Ken tietää, millaisiin kommelluksiin tällä kertaa joudutaan, vai joudutaanko ollenkaan? Pysykää kuulolla, tämä seikkailu ei ole vielä päättynyt!